Keskeneräisyyksiä:)
Nämä "polvisukat" kuvaan omistajansa jaloissa, kun olen saanut toisen valmiiksi. Aikas ihanat, vai mitä?? Lankana Opalin Acapulco no. 1306, Sinisestä kurjesta. Tehty 2,5 mm puikoilla, lapselle jonka kengän nro n. 33, lankaa yhteen sukkaan meni 24g, eli kylläpä 100g kerä on riittoisa!

Nämä aloitin tekeen "jollekin vauvalle" ihan vaan siksi, että saan vaihtelua tuolle Opalin ohuen langan neulonnalle... Kylläpä seiskaveikka tuntuu paksulta tänään:) Nämä saa parinsa pikapuolin, noissa nyt ei kauaa mee kyhätessä. Älkää kuitenkaan kysykö, miksi mä teen tumpun ennen kuin sukka saa parin. En osaa vastata.

Tämä Kevät huivi, jonka ohjeen löysin Ziinan blogista siis, (niinkuin aiemminkin mainitsin) on tulossa lahjaksi... Tätä olen pakertanut mm. tänään ollessani siskoni luona höpöttelemässä.


Kirjastosta eilen matkaan lähti mm. nämä kirjat. Tosi paljon kaikenlaisia neulemalleja molemmissa kirjoissa. Minun kaltaiselle aloittavalle neulojalle oivat opukset. Tuosta Neulojan käsikirjastä löytyy mm. tuo Keväthuivissa käytettävä neulemalli, nimellä "Putoavat lehdet".

Lisäksi sitten puolivalmiita ja vähemmän valmiita hahtuva juttuja... Koneeseen jossain vaiheessa, osa odottaa loppuun kutomista, näitä koneeseen odottavia on lisääkin, nää nyt sattu oleen tuossa korissa.. paah...

Sellaista kaikenlaista, vapaapäivä mennyt siis aika joutuisasti...
EDIT: Lisäsin Napin laukkuvaihdosta!